#3

Kirjoitan tänään jo toisen kerran mutta en saa unta ja ajattelin kertoa teille miksi olen tälläinen ja mikä on minun "tarinani". Kerron tässä asioita viimeiseltä kahdelta vuodelta. Ja en siinäkään kerro kaikkea.

Minulla ei ikinä ole oikein ollut kunnollisia ja pysyviä ystäviä, oli monia parhaita ystäviä mutta ne loppuivat viimeistää 1 vuoden sisällä tutustumisesta. Kaikki ystävyys suhteeni ovat päätyneet siihen että jään yksin ja vanha ystäväni vihaa minua niinkuin kaikki muutkin. Kaikki tämä johtuu eräästä tytöstä joka on ilmeisesti ollut minulle kateellinen jostakin ja hän kostaa sen viemällä ystäväni.
Näin on tapahtunut jo 4 kertaa.
    Nyt takaisin tarinaan.
Viimeisin kerta kun se tyttö teki näin oli 2012 syksyllä. Vaihdoimme koulua ja luokkaa eli oli hyvä aika iskeä koska hän tiesi ettei minulla ole kun minun parasystäväni jonka hän "vei" minulta valheilla. Jäin siis taas kerran yksin. Silloin elämä tuntui vaikealta. Vanhempani myös erosivat ja olimme muuttamassa pois. En käynyt koulussa. Äitini ymmärsi tilanteen ja antoi minuu jäädä kotiin. Se syksy oli yksi rankimmista elämässäni tähän mennessä olleista asioista. Aloitin viiltelyn, lopetin syömisen, ajattelin itsemurhaa ja monta kertaa olin valmiina sen tekemään mutta elämän haluani oli silti jäljellä (onneksi). Äitini soitti psykologille ja aloin käymään hänen luonaan. Se auttoi, paljon, itseasiassa voin sanoa: ilman häntä en varmaan enää olisi täällä.
Syksy vierähti, tuli talvi... syöminen oli entistä vaikeampaa. Tarkkailin painoani päivittäin, minulla oli TAAS uusi "paras ystävä" jolle valitin asiasta. Soitin monesti hänelle itkien sitä kuinka lihava olen ja miten vihaan itseäni. Onneksi hän oli siinä ja auttoi selviämään pahimman "syömishäiriö" kauden läpi. Kevät ja kesä menivät hyvin.
Uusi kouluvuosi tuli ja kävin psykologin luona "viimeisen kerran" sinä syksynä. Kerroin hänelle että kaikki on hyvin ja minulla menee hyvin. Syksyllä oli jo heti vaikeuksia syömisen kanssa ja viiltelin.
Talvi meni siinä ja siinä... kai silloinkin pari kertaa viilleltyä.
Kevät toi tullessaan epä miellyttävät asiat. Pahan syömis ongelman, viiltelyn, vakavat läheisten sairaudet. Toukokuu ja kesäkuun alku ei ole mennyt hyvin. Koko elämäni on hajonnut tuhansiksipalasiksi eikä sitä enää voi korjata. Masennun, syömisvammailen ja teen hidasta kuolemaa... mutta kai minä tästä selviän jotenkin, niin minä vain aina teen. Psykologi sanoi onneksi tänään että minun ei tarvitse esittää iloista, pirteää tai mitään muutakaan. Mutta taidan edelleen jatkaa sitä, se toimii hyvin. Kukaan ei tule kyselemään minulta että mikä mieltäni painaa tms.?

Yritän selvitä tästä päivä päivältä...
Toivon että onnistun.
En välttämättä olisi halunnut tätä "masennusta".
+ haluan vielä lisätä tähän sen että minulla ei ole todettu masennusta. Mutta epäilen itse jonkinlaista pientä masennusta.

Loppu.