#10 LÄSKIÄ

Eilen kävelin/hölkkäsin koiran kaa n. 7,5km.
Ihan hyvä mutta oon silti läski.
Ei se läski yhellä lenkillä lähe (harmi)
Koulut alkaa 7.8 :'(
Kuukaus aikaa laihtuu.
Paras tulos ois jos laihtusin 65kiloon, mutta jos on alle 70kg nii oon ihan tyytyväinen.
Jouluun mennessä ois tavote 55-50kg.
Käyn punnihtee itteni nytte uskon että paino on 76,5kg tai enemmän.
Kerron kohta.

Paino: 76.2kg
Hyi hyi hyi...
Voitte vaan kuvitella mikä pallo oon kun olen 172cm pitkä...D:
Motivaatio pitäs kyllä jo tässä painossa löytyy laihtumiseen.
Oon 8kuukaudessa lihonu 8kg... että MITÄ VITTUA!?
Voi herran jumala!

Tänään pitäs raahautuu taas kävelee/hölkkää sellane 4.5km.
Ja treenata vatsa ja käsi lihaksia, kai niitä jalkalihaksiakii vois treenata.
Syönyt: 223kcal, kello on: 12.22.

Strategisetmittani:
5.7.2014
Rinnanympärys: 99cm
Vyötärö: 90cm
Lantio: 98cm

5.8.2013
Rinnanympärys: 94cm
Vyötärö: 73cm
Lantio: 91cm

Battle cry

Apua.
Sitä tarvitsen.
Mutta mihin?
Tää tuntuu jo itestäni hullulta!
En tiedä jos kertoisin jollekkin hän ajattelisi varmaan että valehtelen.

Käyttäydyn normaalisti.
Mikään ei poikkea normi minästäni.
Ainut asia on jonka vain minä huomaan on ajatukseni ja muu hidastunut toimiminen.
Olenko hullu?
Eikö kukaan näe miten minuun sattuu?
Vai kuvittelenko vain?

En jaksa enää toimia.
Psykoligille raahautuminen oli eilen erittäin vaikeaa.
Olin ihan varma että laitan hänelle viestiä että en tulekkaan tapaamiseen.

 
Toissa päivänä murruin täysin. 
Tein kasvio kortteja. 
Käsi vapisi, käsiala oli ihan sotkua. 
Tunsin miten se kynän pitäminen ja käden liikuttaminen oli niin vaikeaa. 
Tuntui kun olisin vain voinut valahtaa tuolilta lattialle ja kuolla. 
Paiskasin kynän pöytään ja kävelin ripeästi vessaan, kuuntelemaan musiikkia ja itkemään. 
Istuin vessan lattialla, meikit levinneenä ja silmät punaisina miettien miten helvetin huono olen ihmisenä. 

 

Tänään sitten mummoni sanoi
(ei ihan tarkalleen mutta sen ymmärsi kyllä...
)  
siitä miten ruma ja lihava olen. 
No ei siinä mitään. 
Sitähän kaikkien mummot aina lapsenlapsilleen kertovat. 
Kiitos mummo. 
Ei ollut vielä tarpeeksi paska fiilis...


**
Anteeksi oudosti laitetut/kirjoitetut tekstit mutta puhelimella joudun nämä tekstit tekemään

**

Beating Heart

Hassua.
Seinälläni lukee: Enjoy Life ja Laugh Often.
Miksi minulla lukee noin seinälläni?
En kyllä taida totella noita sanoja.

                           ~
One more time before i go, i let you
                           know.
     Nobody can't save me now.
                  It's too dark.
                           ~

En osaa kertoa miltä minusta tuntuu. En jaksa mitään.
Yritin kertoa äidilleni tilanteestani ja hän ei ymmärtänyt juurikaan. Vähätteli vain KAIKKEA.
Hän ajattelee varmaan että liioittelen.
Entä jos teenkin niin?
En vain huomaa.
Liioittelen.
Ei tämä niin pahaa ole.

Ihmiset ahdistavat minua, minä itse ahdistan itseäni.

Paino 76.4kg.
Lähempänä 80:ntä kiloa kuin 70:ntä.

Yhtenä päivänä elämä on onnellista.
Sitten tipahdat niin suureen kuoppaan että sieltä et ikinä enää pääse pois.

How bad this is?

~
You look like you're in another world but i can read your mind.
How you can be so far away lying by my
side
?

~
Ei vaan jaksa, kuka tietää tämän tunteen?
Hengittäminen sattuu.
Pulssi on 200.
Keho käy yli kierroksilla.
Voisi vain nukkua.
Mistä saisin voimaa elämääni?
Ja sitten tämä syöminen.
Painoni on ihanat 76,3kg.
Olen lihavimmillani.
En vain pysty.
Kouluun pitäisi tehdä kasvio.
Kaikki muut ovat aloittaneet.
Minä en.
Toistan itselleni: minulla on hyvä syy olla tekemättä sitä. Olen "masentunut" (vaikka minulla ei ole sitä diagnosoitu) koska elämä menee perseelleen. Miksi minun pitäisi tehdä minun lomallani koulu töitä!? Olen henkisesti ja fyysisesti LOPPU.

Teen ison asian kaikesta.
Esim. Tavara tippuu lattialle alan raivoamaan kun mielipuoli.
Haluan viilleellä.
En halua, koska ne jäljet.
Se riski että paljastun.
Se tuska kun piilottelen niitä läheisiltäni.
En tahdo satuttaa heitä.
Haluan satuttaa vain ITSEÄNI.

Huomenna aloitan healthy skinny girl dietin n. 2-3 viikoksi ja jatkan skinny girl diettiin. Tavoite on syksyyn mennessä laihtua n. 6-10kg.

Tuntuu kuin...

Olen saanut nostettua pääni pinnalle, vedän puhdasta ilmaa keuhkoihini ja kuvittelen tämän olevan painajainen.
En pysty pitämään itseäni täällä enää kauan koska minua vedetään takaisin pimeyteen ja yksinäisyyteen, jossa kukaan ei kuule minua. Huomaako kukaan miten taistelen itseäni vastaan?
"Möröt" ovat voitolla.
Ja pelkään että tätä taistelua en tule koskaan voittamaan.
Olen jo painautunut vähän veden alle, hengittäminen on vaikeaa.
Mitä syvemmälle vajoan hengittäminen ja elämäinen käy vaikeammaksi.
Kun olen pohjalla, en elä enää.

Itsemurha

Nyt alkaa jo pitemmän päälle nää itsemurja ajatukset voittaa...
Ja vois niin helpostikkin sen tehä.
Oon suunnitellu sen:
Ottasin 100mg Tramaleja, koska no siihen ois helpoin kuolla. Vaikka ansaitsisin hirveen tuskan kuollessani.

4200kcal tänään syönyt.
Vihaan, vihaan ja vihaan itseäni.
Olen niin vitun LIHAVA.
HALUAN KUOLLAKSENI OLLA LAIHA JA KAUNIS.
Mitään muuta en ole ikinä toivonut.
Se on ollut haaveeni pienestä asti.
Haluaisin olla malli.
Kaikki kadehtisivat minua.
Mutta ei.
Ei.
Minä olen lihava ja ruma.
En ole suosittu.
Kukaan ei huomaa minua.
Olen näkymätön, yksin itsemurha ajatusteni kanssa.
Minulla on yksi ystävä.
Kaksi "kaveria".
Perhe.
Psykologini.
Ei muuta.
Jotkut ajattelevat varmaan että eihän muuta tarvitsekkaan mutta minä olen aina halunnut olla "se" suosituin tyttö jonka kaikki tuntevat.
Mutta sain mitä ansaitsin.
Onneksi minulla on ystäväni jolle voin puhua kaikesta, jopa itsemurha ajatuksistani.
Muille esitän kilttiä enkeliä jolla ei ikinä ole ongelmia.

Jokainen kuolee joskus.
Ehkä minä vain lähden pois täältä ennen aikaisesti.

Päiväni

Tänään olen ollut "iloinen", siivosin huoneeni ja olen tyytyväinen itseeni koska sain jonkun asian hoidettua.
Söin tänään:
Rommipullan
Salaattia
Sipsejä
Pepsi maxia
Vettä
Appelsiinimehua
Grillitassun
Tikka masala (pakaste ruoka)

Siinä tulee tämän päivän itse inhoni.
Oksettaa... en voi käsittää miten paljon tuosta on tullut kaloreita.
Järkytyin kun sain kuulla että olen VAIN 172cm pitkä! Ja painan 74.9kg!
Olen niin iso, lihava, löllyvä, oksettava, kuvottava, ...
Tiputin tavote painoni 50 kiloon koska no, olen niin lyhyt.
Minusta ei ikinä tule mallia tällä menolla. Tavoite painoini oli syksyyn mennessä 65kg mutta se ei näytä onnistuvan! Koska olen niin saatanan saamaton! En osaa tehdä mitään. Anteeksi kielen käyttöni mutta en jaksa enää, ITSEÄNI.
Olen kyllästynyt minuun itseeni enkä keneenkään muuhun.
En pysty elämään itseni kanssa.

Haluan olla joku toinen.
Joku joka on laiha, kaunis, suosittu, fiksu, ylpeä, määrätietoinen, murheeton, päättäväinen, upea ja elegantti nainen.
En halua olla minä.
Miten korjaan itseni?
Jos en muutenkaan pysty huolehtimaan itsestäni.

  Lähden huomenna ystäväni kanssa
Helsinkiin, Linnanmäelle.
Toivon että meillä olisi todella hauskaa ja että se reissu piristäisi minua.
Perjantai aamuna sitten lähtö heti aamulla Vaasaan, perheeni kanssa.
Pelottaa jo miten paljon tulen syömään ja kun en pääse tekemään lihaskuntoa mutta kai minun pitää tehdä se vessassa sitten...
Olemme 2 yötä Vaasassa ja sitten Tuuriin.
Huoh!
Toivotaan että tulen takaisin, ilman yli määräisiä kiloja, pirteämpänä.

#3

Kirjoitan tänään jo toisen kerran mutta en saa unta ja ajattelin kertoa teille miksi olen tälläinen ja mikä on minun "tarinani". Kerron tässä asioita viimeiseltä kahdelta vuodelta. Ja en siinäkään kerro kaikkea.

Minulla ei ikinä ole oikein ollut kunnollisia ja pysyviä ystäviä, oli monia parhaita ystäviä mutta ne loppuivat viimeistää 1 vuoden sisällä tutustumisesta. Kaikki ystävyys suhteeni ovat päätyneet siihen että jään yksin ja vanha ystäväni vihaa minua niinkuin kaikki muutkin. Kaikki tämä johtuu eräästä tytöstä joka on ilmeisesti ollut minulle kateellinen jostakin ja hän kostaa sen viemällä ystäväni.
Näin on tapahtunut jo 4 kertaa.
    Nyt takaisin tarinaan.
Viimeisin kerta kun se tyttö teki näin oli 2012 syksyllä. Vaihdoimme koulua ja luokkaa eli oli hyvä aika iskeä koska hän tiesi ettei minulla ole kun minun parasystäväni jonka hän "vei" minulta valheilla. Jäin siis taas kerran yksin. Silloin elämä tuntui vaikealta. Vanhempani myös erosivat ja olimme muuttamassa pois. En käynyt koulussa. Äitini ymmärsi tilanteen ja antoi minuu jäädä kotiin. Se syksy oli yksi rankimmista elämässäni tähän mennessä olleista asioista. Aloitin viiltelyn, lopetin syömisen, ajattelin itsemurhaa ja monta kertaa olin valmiina sen tekemään mutta elämän haluani oli silti jäljellä (onneksi). Äitini soitti psykologille ja aloin käymään hänen luonaan. Se auttoi, paljon, itseasiassa voin sanoa: ilman häntä en varmaan enää olisi täällä.
Syksy vierähti, tuli talvi... syöminen oli entistä vaikeampaa. Tarkkailin painoani päivittäin, minulla oli TAAS uusi "paras ystävä" jolle valitin asiasta. Soitin monesti hänelle itkien sitä kuinka lihava olen ja miten vihaan itseäni. Onneksi hän oli siinä ja auttoi selviämään pahimman "syömishäiriö" kauden läpi. Kevät ja kesä menivät hyvin.
Uusi kouluvuosi tuli ja kävin psykologin luona "viimeisen kerran" sinä syksynä. Kerroin hänelle että kaikki on hyvin ja minulla menee hyvin. Syksyllä oli jo heti vaikeuksia syömisen kanssa ja viiltelin.
Talvi meni siinä ja siinä... kai silloinkin pari kertaa viilleltyä.
Kevät toi tullessaan epä miellyttävät asiat. Pahan syömis ongelman, viiltelyn, vakavat läheisten sairaudet. Toukokuu ja kesäkuun alku ei ole mennyt hyvin. Koko elämäni on hajonnut tuhansiksipalasiksi eikä sitä enää voi korjata. Masennun, syömisvammailen ja teen hidasta kuolemaa... mutta kai minä tästä selviän jotenkin, niin minä vain aina teen. Psykologi sanoi onneksi tänään että minun ei tarvitse esittää iloista, pirteää tai mitään muutakaan. Mutta taidan edelleen jatkaa sitä, se toimii hyvin. Kukaan ei tule kyselemään minulta että mikä mieltäni painaa tms.?

Yritän selvitä tästä päivä päivältä...
Toivon että onnistun.
En välttämättä olisi halunnut tätä "masennusta".
+ haluan vielä lisätä tähän sen että minulla ei ole todettu masennusta. Mutta epäilen itse jonkinlaista pientä masennusta.

Loppu.

Kirjoittelenkin jo näin aamusta, ehkä kirjoitan jotain järkevää kun nukuin yönkin ihan hyvin.
Psykologille lähden 11.00 ja siellä vierähtää varmaan aikaa semmonen tunti tai 45min. Sen jälkeen vietän aikani sängyssä maaten, miettien.
Kirjoittaminen ei luonnistu, ei kyllä mikään muukaan mutta yritän nyt jotain tähän vielä kirjoittaa.
Olen henkisesti ja fyysisesti ihan loppu.
Itseinho on kasvanut huippuunsa.
Vihaan kehoani, olen niin lihava ja oksettava.
Haluan laihtua alle 60 kiloon. Silloin olen tyytyväinen itseeni, ehkä.
En tiedä mitä ajattelen silloinkaan.
Ehkä en ole ikinä tyytyväinen itseeni.

Päivät kuluu, mikään ei muutu

En tiedä enää mitä tehdä, en enää jaksa tehdä. Päiväni vierivät ja makaan vain kotona sängyssäni, kuuntelen vain musiikkia ja olen tai en ole. Elän mutta sisäisesti olen kuollut jo kauan sitten. Äitini valittaa kun olen omissa ajatuksissani ja en keskity enää tähän maailmaan.
Ajatukseni harhailevat jossain, jossain kaukaisuudessa jossa on hyvä olla.